Kaunis ihonsävy ja monipuolista suojaa auringonpalvojille
Aurinko on ehdottomasti paras ja luonnollisin D-vitamiinin lähde. Reippailu keväisessä auringonpaisteessa helliikin koko kehoa ja mieltä. Reilumpaan aurinkoaltistukseen ja etelän rantalomaan on silti hyvä valmistautua huolella jo ennen matkaa. Voimakas auringonpaiste rasittaa erityisesti talven hämärään tottunutta ihoa. Auringosta voi kuitenkin nauttia kohtuudella ja turvallisin mielin, kun muistaa suojautua siltä asianmukaisesti.
Liiasta auringonpalvonnasta varoitetaan aina kesän kynnyksellä. Eikä syyttä. Valon ja lämmön ohella aurinko tuottaa ultraviolettisäteilyä, joka on suurina määrinä haitallista. Itse kullekin tuttu merkki liiasta UV-säteilystä on ihon punehtuminen. Punoitus ja kuumotus ovat seurausta ihon pintakerroksen, orvaskeden, soluissa tapahtuneista pikkuvaurioista sekä siitä johtuvasta tulehdustilasta.
Ihon punoitus rauhoittuu normaalisti parissa päivässä, eikä satunnaisesta kärähtämisestä ole yleensä merkittävää haittaa. Ihon jatkuva kiusaaminen liialla auringonotolla ja toistuvilla kärähdyksillä voi sen sijaan aiheuttaa vähitellen vakaviakin ongelmia. Ihon ennenaikainen vanheneminen ja rypistyminen on varsin epämieluisa kosmeettinen huoli. Paljon vakavampi seuraus on melanoomariskin kasvaminen. Olisiko ehkä sittenkin fiksumpi nauttia auringosta kohtuudella ja ihon suojaa vahvistamalla?
Antioksidantit suojaavat ihoa rasitukselta
Auringon UV-säteily ei ole ainoa ihoa rasittava stressitekijä. Muita syitä ihon ennenaikaiseen rypistymiseen ovat mm. rankka fyysinen rasitus, tupakointi, ilmansaasteet ja psyykkinen stressi. Kaikki em. tekijät johtavat osaltaan hapettumisreaktioiden kiihtymiseen ja ihosolujen härskiintymiseen. Kehomme tuottaa onneksi ihan itsestään monia hapettumista estäviä tehoaineita eli ns. antioksidantteja. Esimerkiksi stressin kasvaessa äärimmilleen omaa puolustusta voi kuitenkin tukea ravinnon sisältämillä suoja-aineilla. Tunnetuimpia ravinnon antioksidantteja ovat esim. C- ja E-vitamiini sekä marjojen runsaat flavonoidit.
Parempi ihon sävy hyvin valituilla suoja-aineilla
Marketin halpa C-vitamiiniputkilo on periaatteessa kelpo keino antioksidanttitarpeen täydentämiseen. Antioksidantit kannattaa kuitenkin valita ihan eri ajatuksella, jos auringossa oleilulla tavoitellaan kaunista päivetystä.
Karotenoidit ovat luonnossa esiintyviä keltaisen ja punaisen värisiä yhdisteitä, jotka ovat myös vahvoja antioksidantteja. Ehkä tunnetuin karotenoidi on porkkanalle oranssin värin antava beetakaroteeni. Erään legendan mukaan porkkanoiden reilu popsiminen muuttaa ihon kellertäväksi ja vauhdittaa ruskettumista. Väite on osittain totta, joskin kellastumiseen vaadittava porkkanamäärä olisi käytännössä mahdottoman suuri. Beetakaroteenin nauttiminen ennen maltillista auringonottoa voi edistää päivetyksen kehittymistä.
Toinen yleinen ravinnon karotenoidilähde on tomaatti. Myös tomaatin punainen väriaine, lykopeeni, suojaa soluja tehokkaasti hapettumiselta. Lisäksi sillä tiedetään olevan edullisia vaikutuksia mm. iholle, sydämelle, silmien verisuonille ja eturauhaselle. Lykopeeni täydentää erinomaisesti beetakaroteenin vaikutuksia. Molemmat ovat aitoja luonnonaineita, eikä niiden säännöllisestä nauttimisesta aiheudu liikasaannin vaaraa.
Iho tarvitsee hyviä rasvahappoja
Auringonpaisteen ja ravinnon suoja-aineiden lisäksi iho tarvitsee jatkuvasti hyviä rasvahappoja. Jo 70-luvulta lähtien on puhuttu jättihelokkiöljyn merkityksestä ihon hyvinvoinnille. Jättihelokkiöljyn tekee erityiseksi sen suuri gammalinoleenihapon GLA (omega-6) pitoisuus. Mustaherukkaöljyä lukuun ottamatta GLA on varsin harvinainen rasvahappo. Sisäisesti nautittuna sen on todettu kosteuttavan ihoa sekä ylläpitävän ihon kimmoisuutta. Nämä vaikutukset ovat tarpeen ennen, mutta erityisesti auringonoton jälkeen.
Muista ulkoinen auringolta suojautuminen aurinkosuojavoiteella!
Ruokavalinnoilla ja laadukkailla lisäravinteilla voidaan vahvistaa ihon suojamekanismeja auringon aiheuttamia rasituksia vastaan. Terveellinen ravinto ei helli ainoastaan ihoa, vaan vaikuttaa kehossamme kokonaisvaltaisesti. Hyvistä antioksidanteista hyötyy koko kroppa; sydän, verisuonet, nivelet ja lihakset.
Mikään ravitsemuksellinen keino yksinään ei suojaa ihoa palamiselta. Herkästi palavien kannattaa suosiolla pysytellä varjossa ja suojautua vaatetuksella porottavalta auringolta. Aurinkovoiteita käytettäessä on hyvä muistaa ihotyypille sopivan suojakertoimen valinta ja voiteen ahkera lisääminen säännöllisin väliajoin, etenkin uimisen tai hikoilun jälkeen.